Arthur Golden: Memoirs of a Geisha

Aah! Hieno tarina ja kauniisti kerrottu.

Geishan muistelmat (1997) kertoo 20-luvulta alkaen arvokkaan palasen Japanin historiasta, kulttuurista ja eritoten geishan monipuolisesta koulutuksesta ja vaativasta ammatista. Wikipediassa kirja luokitellaan historiallisten romaanien genreen. Se oli aikaa, jolloin autot edustivat uutta tekniikkaa.

Tästäkin kirjasta on tehty elokuva ja katsottuani pari traileria, ajattelin, että elokuvankin voisin katsoa. Geishan ajattelua ja emootioita elokuva tuskin tavoittaa samalla tavalla kuin kirjaa lukiessa, mutta elokuva tuo esiin sen kauneuden, mikä kirjan tarinassa ei ole niin oleellista.

Toivottavasti miehetkin lukevat geishan muistelmia.

Stephenie Meyer: Twilight

Briteissä ensimmäistä kertaa vuonna 2006 julkaistu Twilight löytyi katsomalla oululaisten kirjakauppojen eniten myytyjen kirjojen listoja. Meyerin kirjat ylsivät Suomalaisen kirjakaupan tämän kesän listoille. Lisäksi ne ovat “The international number one bestseller”. Takakannen teksti enteili lukiolaisnuorten touhuja ja vampyyrifantasiaa, joista kumpaankaan ei ole erityistä kiinnostusta. Ostin kuitenkin kirjoista ensimmäisen, josta on muuten tehty elokuvakin. Valitsin englanninkielisen version siitä syystä, että jos itse tarina on surskia, niin hyötypisteet voin kuitenkin kirjata kieliharjoittelusta.

Tarinassa Isabella Swan muuttaa isänsä luokse toiseen kaupunkiin ja tapaa siellä koulussa posliini-ihoisen, pintakylmän Edwardin. Edward, vaikka onkin vampyyri, osoittautuu lämminsydämiseksi, ikinuoreksi ja hyvätapaiseksi kaveriksi. Isabella (Bella) ja Edward rakastuvat toisiinsa, mutta heidän seurustelunsa ei ole mitenkään yksinkertaista. Miten olisikaan, kun mies on vampyyri ja nainen inhimillinen ja verevä!

Kirjan “opetus” on se, etteivät kaikki vampyyrit ole hirviöitä. Sitäpä en ennen tiennyt. Erityismaininnan saa kirjan upea kansikuva sekä punaiseksi värjätyt sivujen reunat.

Aukusti ripille

Tämän perheen viimeinen rippileiri ja viimeinen konfirmaatio on nyt sitten takana. Päivä eteni tutun kaavan mukaan ja sankari oli päiväänsä tyytyväinen. Tarjolla oli tutun ‘maailm parin kookin’ ohella myös mummien leipomuksia: Annelilta karjalanpiirakoita ja Helenalta kemijärveläiseen tapaan leivottuja kampanisuja.

Yhteiskuva perheestämme näyttää tältä  Kuvia juhlapäivästä on lisää täällä.

Muutamista Oulun tapahtumista

7.2.2009 Poroferia

Euroopan pohjoisin saamelainen ja eteläisin andalusialainen kulttuuri kohtaavat jo toista kertaa järjestettävässäPoroferiassa. Poroferia lupaa flamencon paloa, saamelaisuuden lämpöä ja porojen kiivasta taistoa Poro Feria Sprintissä! Porojen kiihdytyskisassa ottaa toisistaan mittaa 16 maailman parasta kilpaporoa. Kiihdytyskisaa en nähnyt (paitsi pätkän illalla uutisissa) eivätkä kuvaamani porot vaikuttaneet erityisen kiihtyneiltä. Lupaus flamencon palosta ja saamelaisuuden lämmöstä ei ollut katteeton.

Flamencoa sai ihailla esitettävän sekä toppatakki- että perinteisessä andalusialaisasussa. Taitava Anna osoitti, miten toimitaan kun homma ei menekään ennalta tehdyn suunnitelman mukaan. Tekniikan hyytyessä viileässä teltassa sanoi Anna, että pistetäänpä piisit ja pois ja minä alan laulaa. Yleisö sai näin flamencon ohella tilaisuuden kuulla Annan upeaa laulua.

Ilo oli kuulla ja katsoa myös Angeleita, jotka lämmittivät palelevia oululaisia musiikillaan. He myös innostivat yleisöä liikkumaan. Pientä huojuntaa olikin havaittavissa

10-11-2009 Rukalla

Ruka kutsui jälleen

Käytännössä kutsu tuli tekstiviestin muodossa naapurin Annalta, joka kutsui viikonlopun (la-su) viettoon heidän  mökilleen.  Mikäs  sen mukavampaa. Vaikka en itse tällä kertaa lasketellutkaan, sain siitä tuntumaa miesväen juttujen kautta. Kaksi  aikuista, yksi  puoliaikuinen ja kaksi lasta kertoivat tunnelmistaan rinteissä, joissa tuuli parhaimmillaan puhalteli 19 metriä sekunnissa.  Laskettelijoita oli vähän, harvinaisen vähän, liekö jo laman vaikutuksia.

Seuraavana päivänä oli kelkkailun aika. Viime aikojen  pakkasten ansiosta Kitkan jää on kantavaa, muttei se poista sitä tosiseikkaa, että  naskalit on otettava matkalle mukaan. Kelkkakööri  kertoi käyneensä jossain kivassa paikassa nokipannukahveilla. Minä kävin sillä  aikaa käppäilemässä maastossa ja kameran kanssa ihailemassa lumista,  valkoista ja  niin hiljaista maisemaa. Metsissä kasvaa korkeita,  harvinaisen upeita kuusia,  joita yritin saada mahtumaan valokuviin. Yhtään eläintä  ei näkynyt, mutta jokin lintu kuului sirpahtavan.

Me naiset viihdyimme mökissä, laittelimme ruokia ja pidimme tulta saunan uunissa.  Löylyjä ei voinut moittia; kerrankin oli riittävän  kuumaa meikäläisen maulle.

Palatessa piipahdimme Kylmäsen porojalostekaupassa, josta yllättäen lähti mukaan vajaan kahden kilon purkki tonnikalaa ja kolmen  kilon purkki tomaattikastiketta – tiedossa siis pitsapilheet.

Kotiin päästyämme kävimme Irman & Ekin kanssa lenkillä, josta olen tosi tyytyväinen. Niin pitkän aikaa olen moittinut itseäni liian  vähäisestä liikunnasta.

3.12.2008 Konkkaronkka

Koska oululaisten kollegojeni ja ystävieni ei ollut mahdollista päästä varsinaiseen karonkkaan Rovaniemelle, järjestimme perheeni  kanssa tänne Ouluun illanvieton, jota voidaan kutsua vaikka konkkaronkaksi. Aloitimme lauantaina klo 16 aikaan Allin Matalassa, jossa  tarjolla oli mm. kolmea karria ja virolaista kakkua: kräsupea tort, jonka sanotaan olevan maailm parim kook. Ruuat valmistin itse,  perhe auttoi ja esim. raita oli Ellaveeran valmistamaa. Helena-äiti toi kahvipöytään kemijärveläiseen tapaan leipomiaan kampanisuja. Ohjelmasta vastasivat kekseliäät työkaverini, kiitos heille! Ohjelmasta jäi  muistoksi muutamia affordansseja, tai afro danceja, joksi niitä voi myös kutsua. Alla olevassa kuvassa minulla on kädessäni yksi  sellainen.

Koska moni miettii parhaillaan, mitä antaisi joululahjaksi ystävilleen ja sukulaisilleen, kerron mitä itse sain lahjaksi. Tämä siitä syystä, että juhlassa ei näyttänyt olevan tilaisuutta avata lahjoja, joten teen sen nyt ja tässä. Haluan näin osoittaa kiitollisuuttani saamistani onnitteluista ja muistamisista sekä lisäksi tarjota lahjavinkkejä muille. Ystäväni ilmeisesti tuntevat minut, ehkä paremmin kuin itse. En nimittäin olisi osannut valita itselleni niin osuvia lahjoja.

1) Kirjallisuus

Lukeminen, kaikenlainen lukeminen on tärkeää, ja sainkin luettavakseni ja katseltavakseni erilaisia teoksia. Marjo T. Nurmisen “Tiedon tyttäret”, Doris Lessingin “Ihon alla” ovat luettavia, kun taas “Sisäänkäyntejä” (Sykkö & Kerkis) ja “Tiinan tapaan” (Nordström) tarjoavat tekstin lisäksi upeita kuvia. Olen ehtinyt vasta silmäillä kirjoja, mutta vien ne yöpöydälleni odottelemaan lukijaansa. Sen lisäksi että kirjan voi saada luettavaksi ja katseltavaksi, sen voi saada kirjoitettavaksi. Bibliotheca Universitatis Helsingiensis, 1993 -kirjaan kirjoittivat vieraat kommentteja, tässä Matti-isä kirjoittaa ajatuksiaan ennen vieraiden saapumista.

2) Sampanja & välineet

Aitoa sellaista!! Tepon kanssa kahdestaan. Musiikkia. Hienoja hetkiä. Laatujuoma vaatii laatutyökalut, jotenScrewpull on oiva valinta. Niitä myydään ainakin verkon kautta.

3) Hyvä olo

Kirjat ja sampanja tuovat hyvää oloa, mutta eri tavalla kuin lahjakortit ylellisiin hoitoihin. Pääsen pian sekä aromaterapiaan ja kuningatarhoitoon. Loistava lahja ihmiselle, joka ei koskaan itse tule edes ajatelleeksi ko. hoitoa kohdalleen. Wikipediakin näyttää kertovan aromaterapiasta.

Hyvään oloon liittyy myös kolmen tuotteen survival kitti, jossa on valokynä, silmänympärystehotippoja javillasukat. Tipoille oli tänä(kin) aamuna käyttöä. Kaikki tarpeellisia tässä iässä

Aika hyvä olo tulee myös hiirimatosta, johon painettu valokuva tuo mieleen viime kesän KorpiRockin, hiirimatonantajan ja tietysti myös herkulliset piknikkieväämme. Hyvä ja hauska lahjaidea. Hyvästä olosta puhuttaessa ei voi jättää suklaata manitsematta, hyvä lahja sekin, niin tuttu ja tunnettu Fazerin Sininen kuin käsintehdyt hienot konvehditkin.

4) Punainen lasi

Olen jo pitemmän aikaa ihaillut silmin ja sormin punaisia mariskooleja, mutta jättänyt ne silti ostamatta. Marimekon punainen Kivi-tuikku on yksi kauneimmista tuikuista, sitäkin on tullut näpisteltyä, mutta ei ostettua. Kolmas vastustamaton lasiesine, sekin punainen, on Eva Solon Florentine-maljakko. Parhaillaan siinä on kaunis kimppu ruusuja.

5)  Kehitysmaa-apu

Tämä on lahja, jolla on merkitystä laajemminkin. Kehitysmaiden kouluissa on on huutava pula koulutarvikkeista, joten puolestani on tehty lahjoitus kehitysmaiden koululaisten hyväksi. Hienoa!

6) Taulu (grafiikka)

On ehkä vaikea hankkia taulua toiselle ihmiselle, mutta “Winter magic” -teos, joka kertoo yhteisöllisyydestä, leikillisyydestä ja toiminnallisuudesta, on varma valinta.

7) Laulu

Myös laulun voi antaa lahjaksi. Niin teki Mauno ja hänen johdatuksellaan koko juhlaväki. Mahtava yllätys!

8) Korut

Kalevalan Venla-korumallisto juhlistaa Aleksis Kiven 175-vuotisjuhlavuotta ja kahden ihmisen välistä rakkautta. Sain kaulakorun ja korvikset, jotka otin oitis käyttööni. Tuntuu oikein hyvältä.

9) Metallit

Aallon teräsvati on kaunis, etenkin kun siihen asettelee tuikkuja tai hedelmiä. Samaan tarkoitukseen sopivat muutkin laakeat teräsastiat, kuten Lapin yliopiston Kide-vati. Sen on suunnitellut Ilkka Kettunen. Teräs tulee Tornion terästehtaalta. Hopeisia siroja lusikoita, yksityiskohtaisine kukkakaiverruksineen tulee samalta suunnalta.

Pläkkilyhty on aikoinaan lämmittänyt naisväen viluisia sääriä hameen alla heidän istuessaan kylmissä kirkoissa. Saamani kartionmallinen lyhty ei päädy hameen alle, vaan se tuo tunnelmaa keittiön pöydällä.  Erilainen vaihtoehto tuikkujen sarjassa on Pentikin poro-tuikku, jota on saatavilla eri kokoisina. Pieni poroni sai nyt isomman kaveriksi ja yhdessä ne kannattelevat tulta sarviensa takana.

10) Kukat

Näin konkkaronkan jälkeisenä päivänä en voi muuta kuin ihailla ja ihmetellä saamieni kukka-asetelmien kauneutta; on punaisia ja valkoisia kukkia; on ruusuja, anemoneja, orkideoita, amarylliksiä ja gerberoita. Uskomaton määrä kauneutta ja käden taitoa. Myös varsinaisen väitöspäivän (5.12.) kukista on osa vielä elossa.

11) Älypelit

Tämäpä vasta oiva peli! Kyseessä siis parin nyrkin kokoinen kuutio, joka koostuu puupalikoista. Osa palikoista on liimattu yhteen, osa ei. Ollakseen fiksu ja on osattava sekä purkaa että kasata kyseinen kuutio. Vähän kyllä jännitti, että miten tässä käy, mutta onnistuin!!

12) Hattu ja miekka

Akateemiset aseet, lahjaksi vanhemmiltani, ovat jo tilauksessa

Vasemmalta vanhempani Helena ja Matti, Paula, minä, Elsi ja Sirpa

5.2.2008 Väitös ja karonkka

Lapin yliopisto Esko ja Asko -sali / Lapin taidemuseo

Tämä kuva otettiin juuri ennen väitöstilaisuuden alkua (Kuva H. Juntunen). Vasemmalla kuvassa on kustos, väitöstutkimukseni ohjaaja, professori Heli Ruokamo. Hän on myös Lapin yliopiston Mediapedagogiikkakeskuksen johtaja. Kuvassa oikealla on vastaväittäjäni, emeritusprofessori Helsingin yliopistosta, Pertti Kansanen. Väitös kesti noin kaksi tuntia.

11.10. 2008 Mustana

Taas konsertti Riossa, tällä kertaa kaksi, jopa kolme kourallista yleisöä. Eikä se määrä vaan laatu, sillä tämä yleisö oli osa orkesteria. Ilmiselvästi paikalla on puhdasverisiä Santana-faneja, joille meno&meininki vastasi odotuksia. Koko rahan edestä musiikkia tulikin; 11 hengen sekalaiselta kokoonpanolta ei vauhtia puuttunut. Jos miesväen habituksen perusteella olisi pitänyt arvioida sitä, millä vuosikymmenellä nyt eletään, olisi se ollut vaikeaa. Mutta musiikki on mitä se on ja yleisö on mitä se on, tällä kertaa taisi mätsätä. Itse bongasin tyylikkään torvitrion, aika kovia soittajia taisivat olla. Puhumattakaan Mustosen isistä ja isin pojista, joille Aukustikin antoi runsaasti taputuksia!! Koko bändi on muuten perustettu Mustosen isän 50-vuotisjuhlien ansiosta.

Hauska ilta, reipas meno ja positiivinen henki. Jos Mustana esiintyy uudelleen, olen paikalla. Sitä odotellessa kuuntelen aitoa Santanaa autossa.

8.10.2008 Rahastoilta

Asiailta. Ensin tietysti ruokailu, mutta sen jälkeen kolme luentoa provided by Odin ja East Capital. No, ongelmahan on se, etteivät pankit luota toisiinsa ja markkinoilla on “paljon psykologiaa”. Luentojen mukaan nyt tulisi katsoa rahastosijoittamista pitkällä aikavälillä. Mielenkiintoista oli kuulla se miten yritykset perehtyvät todelliseen toimintaan ruohonjuuritasolla, josta seuraa että he omien sanojensa mukaan viettävät “hävyttömän vähän aikaa toimistolla”.

3.10.2008 Corpo

Jazz ry:n järjestämä konsertti entisessä elokuvateatterissa oli mukava kokemus, toki musiikin ja seuran takia, mutta myös lokoisten istuinten ansiosta. Viikon vipinät sulivat pois perjantai-illan rennostelussa. Corpo sinänsä on tuttu jo parin vuoden takaisista Elojazzeista; levykin on jopa tullut ostettua – tiesi siis mitä odottaa. Odotuksiin ei tarvinnut pettyä

Rio ei ole vielä tuttu oululaisille konserttipaikkana, sillä Corpo sai vain kourallisen yleisöä. Se vähäinenkin oli piilossa pimeässä, joten esiintyjät pyysivät, pliis, saisiko valoa, tahdomme nähdä yleisön.

Että mimmosta musiikkia? Luonnehtisin sitä rentouttavaksi ja hyvin soljuvaksi jazziksi. Musiikissa kuuluu meri, taivas, kesä, afrikkakin… Vaikka kilkuttimien kirjo voi vaikuttaa mielivaltaiselta, minä näen niiden käytön tarkkaan harkittuina eleinä: soitto etenee hyvin harjoiteltujen skriptien mukaan.

Corpo esittelee omilla sivuillaan musiikillista antiaan seuraavasti. Corpo presents new Jazz in the best meaning of the phrase. Five strong personalities create their own, unique and exciting music which expands and develops. It is music from the north paired with a taste of southern latitudes, reflective with a strong expression and where the pulse has a central role. Joo-o, kutakuinkin näin sitä voi kuvata.

Uskon myös seuraavan väittämän:  The South-African audiences did really appreciate Corpos mix of nordic melo-dies and african percussion.

Ja mikä parasta, ennen Corpoa kävimme Tepon kanssa osallistumassa oululaiseen irkkutarjontaan, oli mm. elävää musiikkia pubissa (irkkuviikonloppu) ja Corpon jälkeen tiemme vei naapureiden kanssa perinteiseksi käyneeseen niin sanottuun katselmukseen.

27.9.2008 Tyrnävän perunamarkkinat ja perunaviinatehdas

Meillä on tapana hakea perunat Tyrnävän perunamarkkinoilta. Tänäkin vuonna sieltä lähti mukaan 100 kiloa perunaa, mm. Rosamundaa, Puikulaa ja Nicolaa. Täytyy olla erityyppisiä perunoita eri tarkoituksiin. Perunamarkkinoista on näimmä keskusteltu myös kalevan Juttutuvassa, jossa mm. tyrnäväläinene Esko sanoo, että “Hyvä vaan kun saatiin Tyrnävän perunamarkkinat! Toivottavasti Tyrnävän markkinat vieläkin kasvavat. Niillä markkinoilla on ainakin järkevä pohja: Paikallinen peruna! Jos perunan ympärille saadaan rakennettua myös muuta elinkeinoa, aina näitä markkinoita myöten, on asia kunnalle enemmän kuin sata jänistä. Ja tämä ilman sitaatteja!”.

Se toinen Tyrnävän perunan ympärille rakennettu elinkeino on viinatehdas “Shaman Spirits“, jossa esiteltiin tiloja, tuotantoprosessia ja muuta toimintaa. Jokaisena tuotantopäivänä pannaan liikkeelle 8000 kiloa perunaa. Potusta tulee lopulta vientikelpoista tuotetta, etenkin saksaan tuntuu olevan nyt vientiä. Tehtaan verkkosivujen mukaan “Juomien perusraaka-aine on raikas, puhdas vesi, joka on saanut seurakseen metsämarjojen, hunajan, vaniljan, mintun, salmiakin, tervan, toffeen ja appelsiinin kaltaisia miellyttäviä makuja.”

Liitän tänne muutaman kuvan kierrokselta, kunhan vaan ehdin.

23.9.2008 Oktoberfest, Munchen

Vuotuinen Oktoberfest järjestetään nyt 185. kerran. Olimmepa mekin (Tiina, Karsten ja minä) piskuisena osana tätä megatapahtumaa.

14.9.2008 Lyra All Stars & Johanna Iivanainen: Satakieli

Oulu, Valve-sali

Aaro Hellaakoski, jonka runoihin Vega Välitalo on säveltänyt ja sovittanut satakieli-sarjan, on aikoinaan toiminut akateemisella alalla. Kumpaakin saadaan kiittää erittäin onnistuneesta yhteistyöstä. Aaron ja Vegan tuotos ei olisi kuitenkaan täydellinen ilman Lyra All Stars:ia ja Johanna Iivanaista! Onneksi saimme heti konsertin jälkeen tavata ja onnitella Vega Välikoskea, sekä ostaa häneltä Satakieli-levyn. Olenkin kuunnellut sitä moneen kertaan ja tutustunut paremmin Hellaakosken teksteihin. Lisätietoa löytyy täältä http://www.lyyran.fi/satakieli/.

13.9.2008 JimJamMurMur

Oulu, Valve-sali

Neljän jazzlaulajan a cappella- yhtye: Johanna Iivanainen, Mirja Mäkelä, Jenny Robson ja Mia Simanainen. Taitavia ja taipuvia naisia, improvisaatiota ja huumoria! Täällä lisää heistä: http://www.jimjammurmur.com/

Muutamista matkoista

“Matkat” kertovat vähän menneistä ja enemmän tulevista matkoista. Tarkoitus ei ole kuvata aikajärjestyksessä kutakin matkaa erikseen, vaan ottaa paloja sieltä täältä ja silloin tällöin. Joukossa on työmatkoja, vapaa-ajanmatkoja sekä niiden yhdistelmiä.

Spain, Madrid (30.11-3.12)

25 vuotta naimisissa Teppo Hyvösen kanssa. Sitä juhlistaaksemme vietimme pitkän viikonlopun joulutunnelmaisessa Madridissa. Ennalta suunniteltuja käyntikohteita olivat Centro de Arte Reina Sofian sekäThyssen-Bornemiszan taidemuseo . Reina Sofiasta jäi mieleen erityisesti suurehko kirjahylly kirjoineen, joka oli rakennettu puunpalasista, siis ihan lankusta lohkaistuista kappaleista. Thyssenissä löytyy valtava valikoima tunnettujen taiteilijoiden tunnettuja töitä. Niitä oli ehkä jo liikaakin yhdelle käyntikerralle. Taiteen ohella katsastimme tarkalla silmällä myös kinkkuja ja toimmekin kaksi sellaista kotiin.

Hyvää kaupallista joulua!

Jamon Iberico

Germany, Berlin (viikolla 48)

Ensimmäinen kerta Berliinissä! Kyseessä oli Kaleidoscope -huippututkimusverkoston symposium, johon osallistui 260 ihmistä 35 eri maasta: http://www.noe-kaleidoscope.org/

Koska en ole aiemmin ollut mukana Kaleidoscopen toiminnassa, sain nyt kerralla kattavasti tietoa Kaleidoscopen tutkimusten painopistealueista. Kaikkiin niihin ei ehdi riittävästi perehtyä, mutta joitakin kiinnostavia poimintoja sain mukaani. Työni kannalta kiinnostavaa on tuntea uusinta kollaboraatiotutkimusta, jossa otetaan huomioon niin kognitiiviset, sosiaaliset kuin emotionaalisetkin tekijät. Pierre Dillenbourgin, Sanna Järvelän ja Frank Fisherin esitysten pääkohdat on koottu diasarjaan: http://www.noe-kaleidoscope.org/public/group/symposium/programme/presentations/Fischer_Jaervelae_Dillenbourg.pdf

Joulukoju Berliinin torilla

Spain, Rincon de la Victoria (viikko 43, 2007)

Viikko 43 on aina syyslomaviikko. Se ajoittuu märkään, pimeään ja ankeaan aikaan, joten silloin on hyvä lähteä lämpöön, iloon ja valoon. Niitä löytyy Espanjan etelärannikolta, jossa kesä jatkuu marraskuun lähestymisestä huolimatta. Niinpä jo toistamiseen päädyimme matkaamaan sinne (edellinen kerta tosin hiihtolomalla – silloin Puerto Banuksessa).

Talo meren rannalla osoittautui odotuksia paremmaksi suurelle yhdeksän hengen perheellemme eikä merikään pettänyt: vaahtopääaallot, viekottava vesi ja sen kiehtova kohina rentouttivat sopivasti. Jutan kanssa hypimme, kiljuimme ja kelluimme yhden aamupäivän meressä, kun toiset samaan aikaan nauttivat pitkistä kävely- ja pyöräilyretkistä. Vuokrapyörille olikin käyttöä, sillä esimerkiksi Goliat -sementtitehdas, nimensä mukaisesti valtavan suuri, kiinnosti katsomaan likietäisyydeltä.

Teppo, Einari ja Aukusti palaamassa kävelyretkeltä

Picasson taidemuseo Malagan keskustassa puhututti vaikuttavuudellaan. Vaikka olemme käyneet Saint Tropezin ja Barcelonan Picasso-pyhätöissä, tämä antoi lisää valaisua taiteilijan elämään ja töihin. Teoksia pääsi katsomaan ihan lähietäisyydeltä, sillä hälytinten sijaan saleissa hyödynnettiin vartiointia.

Taideteosten lisäksi saimme nauttia vaihtelevista maisemista, sillä ajelimme pakettivolkkarillamme siellä täällä. Malagan lisäksi kävimme mm. Marbellassa ja Granadassa. Edellisessä kerralla vierailimme ainakin Sevillassa, Rondassa, Gibraltarilla ja Torremolinoksessa.

Tässä mennään Granadassa

Eikä lomaa ilman kulinaarinautintoja. En ole ihan varma, nauttiko nuoriso valkosipulissa, inkiväärissä ja chilissä freesatuista tuoreista mustekalanrenkaista, mutta Tepolle ne maistuivat. Tuoreet ravut ja kalat maistuivat koko porukalle enkä voikaan olla mainitsematta espanjalaisten markettien kalatiskejä: mitkä valikoimat tuoreita meriherkkuja – olisipa täälläkin! Niin, ja saisipa täälläkin hakea aamuisin leipomosta ihania croissantteja aamukahville (Teppo ja Aukusti nousivat aamuisin leipomoreisulle) … niin ja saisipa nauttia aamiaista kattoterassilla auringon nousua seuraten.

Näkymä merelle

ps. Menomatkalla Oulusta Helsinkiin täytti meidän perheemme yli 10 prosenttia lentokoneen paikoista. Kyse oli 76-paikkaisesta Embroyeristä ja meitä oli yhdeksän.

Unkari, Budapest (27.8.-1.9.2007)

Edellisen Budapestin vierailun muistan hyvin, sillä vietimme vuoden 2006 pääsiäistä siellä koko perheen joukolla. Kaupunki oli juuri selvinnyt pelottavaista tulvistaan. Mutta ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Taksinkuljettaja nimittäin kertoi ihmisten kalastaneen muovipusseilla kaloja tulvivasta Tonavasta. Saaliiden kerrottiin olleen todella merkityksellisiä. Luonnonvoimien läheisyyden lisäksi mennyt aika tuntui koskettavan oudolla tavalla.

Tällä kerralla olimme Maijun kanssa Earli 2007-konferenssissa, siis työmatkalla. Vaikka valmistelimmekin iltaisin esityksiämme, jäi aikaa myös kaupunkiin tutustumiseen. Ajelimme pitemmät matkat Euroopan vanhimmalla metrolla , mutta lyhyemmät matkat oli mukava kävellä.

Viro, Tarto (kesäkuu 2006)

Kun tässä parhaillaan katselen “kotitoimistoni” seinällä olevaa kuvaa, jossa Einari ja Aukusti paidattomina seisovat “Jussin Viinakauplus”-kyltin alla, tulee mieleeni, että tässä lähellä on paljon tutustumisen arvoisia paikkoja. Esimerkiksi kokemukset Virossa kesältä 2006 tuntuvat hyvältä edelleenkin. Minä olin Tartossa Marjaanan kanssa JURE-konferenssissa ja perheemme (meiltä vai osa: Teppo, Aukusti ja Einari) olivat siellä lomailemassa.

Pysyviksi Tarton tuliaisiksi jäivät siellä solmitut ihmissuhteet – lämpimät terveiset teille Kai, Krista ja Piret! Kain kanssa olemme edelleenkin säännöllisesti sähköpostiyhteyksissä ja teemme hedelmällistä tutkimusyhteitsyötä. Krista ja Piret tulivat vastavierailulle Suomeen ja osallituivat yksikkömme järjestämään NBE2007-konferenssiin (The Power of Media in Education). Toinen pysyvä tuliainen on mailma parin kook, eli maailman parhaaksi kakuksi mainittu kräsupea tort. Valmistin sitä heti saman kesänä Aapelin rippijuhliin ja koska kakku on maitsev, sai se erityisen paljon huomiota. Valmistusviis löytyy verkosta, mutta tein itse oman sovellukseni useasta eri ohjeesta.

Virossakin olimme työmatkalla, JURE-konferensissa, jossa Meillä Maijun kanssa oli useampia esityksiä. Tällä kerralla myös perheemme pääsivät mukaan. Kun me olimme päivät sisätiloissa konferenssissa, nauttivat perheemme kesähelteistä uimarannoilla. He autoilivat myös lähialueilla ja piipahtivat päiväreissun Pärnussakin.

Oili

Vaikka Oili on Suomen muotovalio eikä välttämättä käy enää näyttelyissä, täytyy hänen (siis hänen omistajansa) tarkkailla ruokavaliotaan. Takapuoli leveää turhankin helposti, joten ruokaa saa vain pikkukupillisen aamuin illoin. Toisinaan tyydytään kevytnakkereihin.

Alla olevasta taulukosta saattaa puuttua muutama näyttelytulos.

Aika / Paikka	Luokka	Tuomari	Tulos
9.7. 2005 Haukipudas	Pentu	Rita van Mechelen-Reyniers
10.7. 2005 Haukipudas	Pentu	Lena Stålhandske	KP VSP1
4.6.2006 Haukipudas	NUO	Marianne Holm-Hansen	EHNUK 1
3.2.2007 Raahe	AVO	Paavo Mattila	EHAVK 2
6.5.2007 Oulainen	AVO	Markku Santamäki	ERIAVK 1VSP SERT
12.-13.5.2007 Oulu	AVO	Gitte Finnich Pedersen	EH AVK 2
26.5.2007 Ii	AVO	Saija Juutilainen	ERI AVK 1Paras narttu 2
18.11.2007 Jyväskylä	AVO	Tatjana Urek, Slovenia	ERI AVK1 SERT
22.11.2008	AVO	Francisco Salvador Janeiro, Portugal	ERI AVK1 SERT FINMVA

Portugalinvesikoira

Oili ja Okapi ovat mustakarvaisia portugalinvesikoiria. Rotuhistorian mukaan vesikoirat ovat aikoinaan toimineen kalastajien apuna, mm. karanneita kaloja sukeltaen ja erilaisia viestejä toimitellen. Aikuisikään ehtineestä Oilista (19.11.2004) voi helposti havaita näitä taipumuksia, sillä se ui pitkiäkin aikoja, sukeltelee vesikasveja pintaan, hakee mielellään postia ja etsii pyydettäessä pallon, nallen, kepin tai jonkun perheenjäsenistä.

Okapi on juniori-ikäinen koiranen (16.3.2007), joten se vasta harjoittelee näitä taitoja. Lehden se osaa hakea varttuneemman koiran esimerkkiä seuraten, mutta sukeltamisen ja uimisen riemua se ei ole vielä täysin keksinyt. Näistä kahdesta koirapersoonasta Oilia voi luonnehtia suoran toiminnan tytöksi, kun taas Okapilla näyttää olevan enemmän taktikon taitoja. Erot näkyvät esimerkiksi silloin kun heitämme palloa ja kehotamme koiria hakemaan sen. Oili syöksyy turkki putkella pallon perään, etsii ja löytää sen. Okapi sen sijaan laskeutuu kissamaisesti vaanien maahan, josta se sopivalla hetkellä hyökkää ja nappaa Oililta “aarteen” itselleen. Sama episodi voi toistua kymmeniä kertoja peräkkäin, aina samalla tavalla. Minusta tuntuu siltä, että tämä on yksi niistä yhteisleikeistä, jonka koirat ovat keskenään keksineet.

Leikeissä ja peleissä (mm. trampoliinilla hypellessä ja katukiekkoa Aapelin kanssa pelatessa) tulee esiin rodulle tyypillinen kehonhallinta ja spontaanius. Ketteriä kun ovat, haaveena on, että jossakin vaiheessa ehtisimme harjoitella myös agilitya, sillä uskon O & O:n nauttivan myös siitä.

Koirat ovat kotoisin täältä Oulusta Konkkaronkan kennelistä. Okapi (Konkkaronkan Onnetar Suosii) on sijoituskoira, mutta Oili (Konkkaronkan Lilliputti) on alkujaankin oma. Leikkimisen ja seurustelun lisäksi oululaiset vesikoirat tapaavat harjoitella tottelevaisuutta, näyttelykäyttäytymistä sekä käydä yhteislenkeillä, mm. kesällä uimassa ja talvella meren jäällä. Kun parikymmentä portugeesia juoksee yhdessä, näkyy vauhdissa liikkumisen, nopeuden, jälleennäkemisen ja vapauden riemua. Yhteislenkeillä on myös meillä koirien kasvattajilla tilaisuus tasata tietojamme ja kokemuksiamme ja suunnitella tulevia tapahtumia.

Oulussa on useita portugalinvesikoirien kasvattajia ja varsin aktiivista toimintaa, esimerkiksi Perämeren Vesikoirat ry:n ja Vesikoirat ry:n piirissä. Koirien kanssa käydään myös näyttelyissä sekä osallistutaan tervein keinoin mm. PEVISA-ohjelmalla rodun kehittämiseen. PEVISA:n avulla mm. jaetaan tietoa sekä kartoitetaan koirien perinnöllisiä sairauksia – tavoitteena ei siis ole vain rodun ulkonäköominaisuuksien vaaliminen.

Möksä 2007

5.8.2007

Perjantaina elojazzeilla, lauantaina elojazzeilla ja sunnuntaina elomözzällä.

28.7.2007

Auto lastattiin Aapelilla, Anninalla, kahdella koiralla, yhdellä trampoliinilla, valtavalla määrällä ruokatarvikkeita ja yhdellä Pirkko-äidillä ja sitten pudoteltiin kohti Kilpuaa. Einari ja Jutta eivät enää mahtuneet kyytiin, joten he joutuivat / saivat matkata junalla Oulaisiin, josta hain heidät autolla.

Perillä laitettiin ensin vesipumppu käyntiin, sitten purettiin tavaroita ja Einari ja Aapeli pystyttivät trampoliinin. Se olikin mieluisa ylläri Aukustille, joka saapui mökille isänsä kanssa Pori-Salo-Viro -reissultansa seuraavana yönä puoli kolmen aikaan. Lyhyestä yöstä huolimatta Aukusti oli aamulla virtaa täynnä ja ryhtyi välittömästi ajamaan nurmikoita: ensin trimmerillä, sitten päältä ajettavalla pelillä ja lopuksi vielä pikkukoneella.

Ihastelin vanhoja Arabian astioita, joita meille oli jätetty taloon käyttöömme. Myöhemmin sain kuulla, että myyjäpariskunta sai ne aikoinaan häälahjakseen. Astioiden lisäksi mökkiin oli jätetty mm. huonekaluja, pakastimia, liinavaatteita ja työkaluja “enemmän kuin yksi ihminen ehtii koskaan käyttää”, kuten Eino osuvasti tuumasi. Erityisen mielissäni olin siitä, ettei minun tarvinnut aloittaa mökkielämää siivoamisella, sillä meitä odotti Kilpuassa huolellisesti puhdistetut tilat, myös tuhkatkin oli viety pois pesistä. Mikäpä siinä siis olellessa, eiku saunaa lämmittämään ja lättyjä paistamaan Högforsin Siro-liedellä.

Tämä on kivaa… © pirkko hyvönen

Aapeli heittää palloa ja koirat kirmaavat iloissaan © pirkko hyvönen

10.7.2007

Emme ole koskaan kokeneet tarvitsevamme mökkiä, etenkin kun asumme omakotitalossa, jossa on aina kaikenlaista puuhaa.  Asumme rauhallisella alueella lähellä merta, joten siksikään emme uskoneet kaipaavamme mökkiä. Niin vain kuitenkin kävi, että muutama viikko sitten ehdotin Tepolle, josko sittenkin rakentaisimme mökin Hailuodossa olevalle tontillemme. Teppo torjui ajatuksen sanomalla, että “mie en ainakaan ala siihen”. Vastasin, että “no mie alan” ja aloin etsiä verkosta rakentamiseen liittyvää tietoa.

Meni vajaa tunti, kun Teppo ehdotti, että uuden rakentamisen sijaan etsisinkin valmiita mökkejä. Mietimme, mitä kukin meistä toivoo mökiltä ja aloimme kartoittaa myytävänä olevia maatiloja ja kesämökkejä. Katsoimme metsähallituksen, kuntien ja vr:n sivuilla olevia myyntikohteita. Verkosta löytyi useita erilaisia myyntipalstoja (ostamyy, etuovi jne.), joista sitten valitsimme mahdollisia kohteita ja teippasimme kustakin merkin kartalle. Teppo kävi sitä varten ostamassa metsähallituksen metsäkarttoja, joista näkee mm. maastotyypit ja talojen paikat. Suunnittelimme näiden teippimerkkien mukaan kiertoreittejä kohteesta toiseen. Aukusti, Oili ja Okapi olivat mukana kaikilla reiteillä ja Einarikin yhdellä reissulla.

Tapasta

Pimeyden selätys

Pääosassa märän ja mustan marraskuun illassa oli jamon iberico, jonka toimme syyslomamatkalta Espanjasta. Pimeyden selätykseen perjantaina 9.11.2007 osallistui yhteensä 12 Toppilansaaren iloista nuorisoseuralaista.

Mustasorkkainen jamon iberico ©ph

Olipa mukavaa töiden jälkeen aloittaa tapas-palojen valmistus, sillä Aapeli oli siivonnut keittiön putipuhtaaksi & sitisiistiksi ja Aukusti oli hakenut maakellarista kiinteämaltoisia perunoita, pessyt ne laittanut kiehumaan (perunasalaattia varten). Aukusti jatkoi keittiössä apunani ja valmisti mm. kylmäsavulohikääryleitä.

Vieraiden tuomasta juomapuolesta täytyy tässä yhteydessä mainita yksi helmi, nimittäin chileläinen Errazurizin tilalla tuotettu Errazuriz-niminen valkoviini. Totesimme viinin luonnehdinnan paikkansa pitäväksi: “Great aromatic complexity. Sitrus notes of lime character and a backdrop of tropical fruit.” Valkoviinin valitseminen on usein vaikeaa, joten tämä Kristiinan pongaama viini helpottaa siinä tehtävässä, eikä se ole paha hinnaltaankaan.

Punainen rypäsesuosikkini on sekin chileläinen, nimittäin Carmenere. Carmenere on väriltään ja maultaan voimakasta, kun taas seuraava tapas-pöydän tuote on sitä rasvaisuudeltaan. Kinkun ohella sai siis veistellä myös espanjalaista makkaraa, chorizoa - mieluummin kuitenkin vain valokuvaan sen sijaan että ihan söisin…

Chorizon © ph

Toimme Espanjasta myös oliiveja ja yhden paikallisen juuston. Anna laajensi tuliaisillaan kumpaakin valikoimaa. Ajattelin laittaa sardiineja (nekin espanjasta tuotuja) kalapuolelle tarjolle, mutta itselläni teki enemmän mieli lohta. Ostin tosi tuoretta fileetä keulapäästä reilun kilon palan. Ripsautin päälle vähän sokeria ja paljon karkeaa merisuolaa ja jätin kalapalan pintasuolautumaan huoneenlämpöön. Kahden tunnin kuluttua leikkasin kalan kuutioiksi (trimmaan myös nahan lähellä olevat rasvat pois. Oili ja Okapi tykkäävät niistä) ja asetin kahteen lasiin kastiketta. Toisessa oli Ikean sinappikastiketta ja toiseen laitoin wasabia ja Kickomanin soijakastiketta. Wasabia oli liian vähän, joten lisäsin piparjuurta. Piparjuuri tekee liemen sotkuisen näköisesti, mutta sen maku on hyvä.

Lohta © ph

Tarjolla oli toki paljon muutakin, kuten esim. tonnikalaa (tuoreesta), kahdentyyppistä perunasalaattia, tomaattisalsaa, vihersalaattia ja leipiä. Jälkiruuksi valmisti baristamme eli Aukusti espressot, jonka kanssa maistui mm. Annikan tuomat suklaataideteokset.

Espressokeitin Aukustin jäljiltä © ph

Niinpä me taas edistimme hyvää elämää ja nyt myös selätimme pimeyttä. Iltaan sisältyi hyviä suupaloja ja juotavia sekä vilkasta, paikoin äänekästäkin seurustelua. Ja mikä parasta: saimme sovituksi jumpan aloittamisesta. Toppilansaaren nuorisoseuran naiset lähtevät tästä lähtien tiistaisin kimppakyydillä bodybalanceen. Lapsellisten perheiden isien on tällöin oltava kotona. Taidettiin sopia myös siitä, että jatkamme hyväksi koettua sunnuntailenkkiperinnettämme. Kohtapa vedetkin jäätyvät, joten lenkkiin voi taas entisen tavan mukaan sisällyttää avantouintiosuuden.

“Kukkakimppu” © ph

Se oli hyvä päivä. Päivällä seurasin Piritta Leinosen onnistunutta väitöstilaisuutta ja illan päätti rento tapas-iltamme. Huomenna onkin isillä juhlapäivä ja sitä varten me Aukustin kanssa valmistamme virolaista kakkua, sitä “mailma parim kook”.

Lättähatulla Sarkkaan

Lättähatulla Sarkkaan – kulttuuriteko tämäkin

28.7.2007

Me Toppilansaaren nuorisoseuralaiset olemme valinneet mottoomme muutamia sellaisia teesejä, joilla muistutamme itseämme hyvän elämän merkityksestä. Ymmärrämme sen, että hyvä elämä ei ole itsestäänselvyys, vaan voimme itse vaikuttaa siihen omilla toimillamme ja valinnoillamme. Tänä iltana lähtökohtana oli ajella yhdessä lättähatulla (Dm 7 kiskoauto), joka liikennöi neljänä lauantaina Oulun rautatieaseman (raide 1) ja Hietasaaren päätepysäkin välillä. Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat, jotka matkaa museokiskokalustollaan tarjoavat, sanovatkin, että ”Nouse junaan ja nauti nostalgiasta!”. http://wnet.suomi.net/kotisivu/porha/Hietasaareen.pdf

Lättähattu viestittää meille ja erityisesti päättäjille Hietasaaren radan merkityksestä. Rata tulee säilyttää ja se tulee pitää käyttökunnossa. Tutustu PoRhan toimintaan osoitteessa www.porha.fi.

Lähdössä ollaan © einari hyvönen

Viideksi kotipysäkille

Sateesta huolimatta me kymmenen reipasta nuorisoseuralaista kävelimme kello viideksi kotipysäkille. Koska meillä oli vielä kymmenisen minuuttia aikaa junan tuloon, siirryimme Toppilan Möljän tervantuoksuiseen Meri Oulun Telakkaravintolaan odottelemaan junaa. Toppilan Möljällä on muuten melkoisesti kulttuuritarjontaa. Blues Brothers oli tämän kesän huippukokemus, mutta Nummisuutareita emme ehtineet katsoa. Vilkaisepa tänne:http://www.merioulu.fi/fi/meri_oulu/

Koska Telakkaravintolan isäntä lupasi ilmoittaa junan saapumisesta, saimme kaikessa rauhassa nauttia sievät viinitilkkaset ja samalla kuivatella sateen kastelemia hameenhelmojamme.

Heihei!

Juna tulee – eväät esiin

Nousimme junaan ja valitsimme istumapaikat. Koska matka on lyhyt, aloimme välittömästi syödä eväitämme. Lättähattuajan tyyliin eväs koostui ruisleivästä, jonka päälle oli sivelty runsaasti voita, eipä juuri muuta. Leivät oli kääritty voipaperiin. Meillä muilla oli ihan tavallista voipaperia, mutta Merjan paperi oli ekstahienoa, Ameriikasta asti tuotua. Ruisleivän kyytipoikana kallistettiin huulille maitoa kossupullosta ja jotkut meistä olivat varautunut tiristämään ”sukkamehua” villasukasta. Vaunumme konduktööri ansaitsee kunniamaininnan loistavasta huumorintajustaan.

Oulun asemalta jatkoimme jalan alas Hallituskatua suoraan Sarkkaan.

Villasukka ja sukkamehu

Sitten Sarkkaan

Sarkka on legendaarinen oululainen vuonna 1941 perustettu merimiesten kapakka ja vielä nykyäänkin sitä tituleerataan korttelikapakoiden kuninkaaksi. Koskaan aiemmin emme ole Sarkassa käyneet, sillä emme ilmeisestikään ole sitä omanlaiseksemme mieltäneet. Tänään kuitenkin onneksemme tuumasimme, että Sarkassa ja lättähatussa on samantyylistä kulttuurista heimolaisuutta. Sitä samaa heimolaisuutta tunsimme itsessämme, joten kun astuimme hämärään katutason ravintolaan, toivotimme siellä olijoille hyvää päivää. Lähipöydän herrat katsahtivat hämmästyneinä tulijoita ja vastasivat vaisusti tervehdykseen. Tuntui siltä kuin olisimme tuoneet mukanamme perinteestä poikkeavaa käyttäytymiskoodia, vaikka asia kuitenkin on niin, että kansanomaisena kohtaamispaikkana koko väen tervehtiminen sopii Sarkkaan paremmin kuin mihinkään muuhun ravintolaan.

Gurmeeta Sarkassa

Tilasimme olusemme ja pyysimme tarjoilijaa kertomaan Sarkan historiasta. Merimieslegendojen lisäksi saimme kuulla myös sen, että Sarkalla on historiansa myös ruokakulttuurin säilyttäjänä. Sarkka ei siis ole vain juottola, kuten usein luullaan (kuten minäkin luulin). Sarkan ruokalista kunnioittaa paikallista ruokakulttuuria, mutta ei vieroksu myöskään hampurilaisia taikka viininleikkeitä. Jos siis mielesi tekee leipäjankkia, rössypottua, silakkapihvejä tai läskisoosia, mene ihmeessä Sarkkaan! Lounaan saa reilulla seitsemällä eurolla eikä listan kalleinkaan annos poronkäsitystä ja perunamuusia, maksa enempää kuin 16,50 €.

Kohta saimme kuulla myös sen, että Sarkassa voi ruokailla viereisen ravintolan, Zakuskan ruokaa! Zakusta on käädyin palkittu venäläistä ruokaa tarjoava ravintola. Tiedämme myös sen, että suuren suosionsa takia Zakustaan on kohtuullisen vaikeaa saada pöytävarausta. Sarkan miljöössä esimerkiksi “Igorin lehmänkauppa” tai “Vladimir lammasten vaatteissa” tuottaa mielenpainuvan kokemuksen.

Teimme valintamme ruokalistalta ja niinpä hetken päästä lennätettiin Sarkan pöytiin liinat ja ruokailuvälineet: ”ottakaa siitä itte” ja niinhän me teimme. Tunnelma oli rento ja välitön. Kohta tuli leipää ja voita ja sitten ruoka-annokset: niin hyvää, niin hyvää, niin hyvää. Olimme oikeasti aika ihmeissämme, herkuttelimmehan Sarkassa Zakuskan ruualla. Tilasimme myös erästä legendaarista annosta, jota ei ollut edes listalla. Erkki se tiesi siitä osviitata.

Tämän kokemuksen perusteella voi oululaista ravintolakulttuuria, tai oikeammin niitä ihmisiä, jotka sitä kulttuuria uusintavat, pitää erittäin joustavana. Käy testaamassa heidän joustavuuttaan ja ruokalistaansa ja anna sen jälkeen tähtesi osoitteessa http://www.vapaa-aikavirasto.com/ravintolat/?pid=257&rid=4843&v=2007 Itse annoin viisi tähteä, sillä Sarkka ylitti monin verroin odotukseni. Sarkan, Zakuskan ja Tervahovin ruokalistoihin ja historiallisiin mainintoihin kannattaa tutustua täällä http://www.tervahovi.fi/

Olisikohan jossakin lisää tietoa Sarkkaan liittyvästä historiasta?

Matka jatkuu Sarkasta Never Grow Old’iin

Never Grow Old

Sarkasta ulos ja heti seuraavasta ovesta sisään. Seuraava ovi (aseman suuntaan) vei meidät Never Grow Old’iin, jossa joukossamme olleet muutamat vehnäoluen suosijat hörppivät lasilliset sellaista jälkiruuaksi. Vapaa-aikavirasto.com luonnehtii paikkaa näin: Oulun keskustassa oleva leppoisa reggaebaari, jossa voi aistia välimerellistä tunnelmaa.

Takaisin hatulle

Tähtäsimme paluumatkamme kello 21.30 lähtevälle lättähatulle. Vaunussa tapasimme jälleen huumorintajuisen ja ystävällisen konduktöörimme, joka päästi tällaisen ”teinitytön” maksutta matkustamaan Kannattaa varmaan toistekin tällätä itsensä samaan tyyliin. Isot paplarit ja tupeerattu tukka, runsaasti vaaleansinistä luomiin, mustaa kakkuripsaria ripsiin ja valkoiset nilkkasukat tietysti jalkaan,… eikä äiti enää näytä äidiltä, kuten Aukusti hymyillen tuumasi. Paluumatkamme sujui pitkän kaavan mukaan eli kävimme mutkan päätepysäkillä ja ajoimme sieltä takaisin Nallikarin pysäkille.

Tässä sitä körötellään

Nallikarin leirintäalue

Sarkan ruoka rupesi janottamaan, joten astelimme Nallikahvilan patiolle (http://www.nallikari.fi/FI/etusivu.html), joka sijaitsee sopivasti kotiemme läheisyydessä. Nallikahvila tarjoaa aamuisin paistettuja croissantteja, joten eipä olisi huono idea jonakin kauniina aamuna käydä perheen kanssa Nallikahvilassa aamiaisella. Totesimme Nallikarin olevan Yyterin ja Kalajoen jälkeen Suomen kolmanneksi suosituimman leirintäalueen. Eipä ihme, hieno paikka.

Seuraavana aamuna hiihtelemään

Ennen kotiin menoa sovittiin aamuaskareista sen verran, että väki lähtee siinä yhdeksän maissa vesille hiihtelemään ja ehkä uimaankin. Hiihtoretkelle lähtivät reippaat miehet Markku, Teppo, Heikki, Erkki ja Aukusti.

Ensi viikonloppuna onkin Elojazzien & Bluesin vuoro! Sinne siis – menemme kaikki joukolla nautiskelemaan mukavasta musiikista, seesteisestä seurasta ja ainutlaatuisesta alkusyksyn tunnelmasta. Lue täältä lisää tapahtumasta ja varaa lippusi: http://www.jazz20.com/index.php?option=com_content&task=blogsection&id=12&Itemid=67

Katso myös hulppeaa ohjelmatarjontaa! Tiedä tuota vaikka mentäisiin yöksi hotelliin, sillä yöpymispaketti aamiaisineen ja jatsilippuineen maksaa Arinassa vain 61,50 € / hlö / d – ihan vain hyvää elämää edistääksemme.

Lämpimät kiitokset konduktöörillemme sekä Sarkassa meitä palvelleelle tarjoilijalle!